Elämäni

Moikku! Nyt siis tämä on tällainen ’mun elämä’ tyyppinen postaus. Eli niinkun elämäkerta. Kerron koko elämäni tiivistettynä nyt tähän näytölle.

Ensimmäiset vuodet

Synnyin 25.9.2009. maailman parhaaseen perheeseen esikoisena. Laskettu aikani oli lokakuun lopulla, joten synnyin melkein keskosena. Olin todella pieni ja kevyt. Olen kuullut, että äidilleni on sanottu sairaalassa, että ’onko tämä todella ensimmäinen lapsesi, kun osaat pidellä häntä niin hyvin.’ Äiti vastasi, että tottakai, koska tämähän on minun lapseni. Olen saanut kasvaa rakastavassa perheessä koko elämäni ajan.

Siirrytään suoraan kaksi vuotta myöhempään aikaan. Silloin syntyi pikkuveljeni. Tämä on ensimmäinen muistikuva, minkä oikeasti muistan elämästäni. Muistan, miltä näytti hotellihuone, tai mikä lie se olikaan. Muistan, kuinka isäni kanssa keinuimme sairaalan keinuissa tunnin ja muistan myös sen, kuinka kävelimme kauppakeskuksen kadulla minun isosiskolahjani kädessä. Se on tallessa edelleen. Ihme kyllä, muistan myös, että minulla oli värikäs pallomekko päällä. Siihen sitten loppuvat muistikuvani.

Joskus kolme- tai neljävuotiaana siirryin päiväkerhoon. Sieltä muistan saaneeni hyviä kavereita. Yksi heistä on nyt samassa joukkueessa kanssani. Hän oli bestikseni. Joka päivä kerhon jälkeen kävelin heille ja leikimme jotakin kivaa.
Samoihin aikoihin aloitin myös luistelukoulun. Onneksi se oli joku lapsi-aikuinen ryhmä, joten äiti oli siellä mukana. Mieleen on jäänyt palloleikit jäällä ja erityisesti se kerta, kun äiti tuli jäälle tupeilla ja kaatui heti.

Jossain kohtaa luistelukoulusta siirryin ’kehittyneenpään’ ryhmään. Muistan elävästi sen, kuinka valmentajat kysyivät äidiltäni, haluaisinko siirtyä. Vastaus oli kyllä ja muistan edelleen, kuinka luistimissani oli sininen nauha.

Ikimuistoinen vappuaatto

Olin silloin siis neljä, mutta sinä vuonna täyttämässä viisi. Tämän hetken muistan niin niin hyvin. Äiti tuli herättämään minua aamulla. Hän kuuli sateen ääniä, mutta ulkona ei satanut. Ihan kuin se ääni tulisi kaapista. No, niin kävikin. Yläkerran naapuri (asuimme siis kerrostalossa) oli juonut vähän liikaa ja nukahtanut suihkuun. Suihku oli tulvinut yli ja nyt sitä vettä tuli meidänkin kotiin. Ainoa vedeltä täysin säilynyt huone oli vanhempieni makuuhuone. Sinne sitten alettiin siirtämään tavaroita, että ne säilyisivät. Ette muuten ikinä arvaa, että mikä siirrettiin ensimmäisenä! Kerron nyt kuitenkin, että se oli minun nukkekotini. Idea ei ollut edes minun omani, vaan äidin. Hän halusi viedä sen turvaan.
Jossain vaiheessa saapuivat palomiehet ja muita ihmisiä. Seisoimme eteisessä. Siinä oli sellainen pitkä ruskea matto. Se täyttyi vedestä, mutta minä yritin väistellä vettä. Pikkuveljeni taas… no, hän yritti hyppiä niissä vesilätäköissä. Unohduin vähäksi aikaa tuijottamaan kaikkia aikuisia, jotka puhuivat jotakin. Kun sitten katsoin alas jalkoihini, tajusin seisovani ’veden päällä’.
Minä ja pikkuveljeni nukuimme seuraavia öitä mummulassamme. Tämä kaikki kuitenkin tapahtui vappuaattona.

Saimme sanoa hyvästit vanhalle kerrostaloasunnolle. Minun huoneeni seinällä oli iso Dumbo-seinätarra. Muuta en oikeastaan sieltä muista.

Jossain kohtaa sitten saimme vuokra-asunnon. Siellä asuimme kokonaiset kaksi kuukautta, mutta sieltä mieleen jäi lastenhuoneen kaunis ja värikäs lamppu, keittiön pöydän ruutu pöytäliina sekä yksi tyttö. Tämä tyttö saattoi olla minua vuoden vanhempi, eli -08, mutta en ole ihan varma.
Kerran kävimme vanhassa kodissamme ja jätimme pihalelumme tälle tytölle. Kun palasimme, ne oli siirretty sivupihalle. Kai me olimme siitä osittain sopineet, mutta olisittepa nähneet ilmeemme kun mietimme, että mitä ihmettä pihalelut tekevät sivupihalla.

Muuttoaikeita

Kävimme katselemassa monia eri asuntoja. Jossain kohtaa löytyi äidin vanhan tutun talo, joka oli aika hyvä ja siitä tulisi tuleva talomme. Kesällä sitten muutimme sinne. Se oli kaunis keltainen talo. Kannoimme tavaroita alas kerrostalosta ja veimme niitä autoon. Muuttopäivä oli käsillä. Istuimme turvaistuimissa autossa veljeni kanssa. Saavuimme uuden kotimme pihalle ja elävä muisto tästä on, kuinka istuimme nojatuolissa kesäpäivänä pihalla äitini kanssa. Silloin en osannut ajatella vielä tulevaisuutta.
Tämän uuden taloyhtiön pihalla oli paljon leikkivälineitä. Täällä asui myös yksi tyttö. Hän oli samanikäinen kuin minä. Meillä oli hauskaa yhdessä ja muistoja on jäänyt ainakin koko päivän kestäneestä ulkoilusta kesällä ja vesipuiston rakentaminen. Se vesipuisto siis tehtiin syksyllä ja jäädyimme sinne kun kävelimme niissä 20 senttimetrin syvyisissä altaissa.

Asuin yhteisessä huoneessa veljeni kanssa. Huoneessa oli vaaleansininen tapetti, jossa oli valkoisia tähtiä. Meillä oli myös leikkihuone erikseen. Siellä on värikäs pöllötapetti ja niitä leluja. Siellä totuttelimme uuteen elämäämme.

Aika pian sen jälkeen leikkihuoneeseen perustettiin lego – kaupunki. Rakensimme siis itse lego-palikoista erilaisia taloja, kauppoja ja mitä ikinä keksimmekään! Tottakai se toimi niinkuin oikeakin yhteiskunta. Rahaa oli käytössä, ruokaa tottakai syötiin ja kulkihan siellä välillä bussejakin. Siellä vietimme todella paljon aikaa. Joskus valehtelematta koko päivän, jos vain ruokailuhetkiä ei lasketa. Kaikilla lego – ukoilla oli tottakai nimet. Sen alkuperäisen kaupungin asukkaiden nimiä en edes muista paljoa. Jonkun perheen lapset olivat Venla ja Vili. Yhden opettajan nimi oli Sakari (älkää kysykö!), jonka talossa oli hieno lattia.

Ensimmäinen ja viimeinen vuosi päiväkodissa

Liian pian loppui kesä ja alkoi syksy. Sinä syksynä menin päiväkotiin. Sain sieltä kavereita, mutta parasta sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Edelleen se naapurin tyttö oli bestikseni.
Muistan päiväkodista ainakin kotileikkihuoneen. Siellä oli hauskaa leikkiä. Kaikki kodin toiminnot löytyivät pienille lapsille tehtyinä.

Yhtenä päivänä kävimme syömässä mäkkärissä. Minä otin ranskalaiset. Kyllä, pelkät ranskalaiset.

Päiväkotiajasta en oikeastaan muista paljoa.

Ruotsiin?

Kun koitti kesä ennen eskaria, päätimme lähteä ulkomaille. Kävisimme Ruotsissa.
Pakkasimme tavaroitamme, mutta tästä en muista muuta, siis tästä pakkaamisosiosta.

Saavuimme laivaan. Laivareissustakaan en muista muuta, paitsi sen, että nukuin yläsängyssä ja ostin sellaisen hylje pehmolelun.

Ai niin! Tottakai leikimme leikkipaikassa ja kävimme Tax Free kaupassa.

Saapuessamme Ruotsiin, menimme ensimmäisenä hotellille. Teimme siellä varmaan jotakin ja sitten lähdimme sellaiseen paikkaan nimeltä Junibacken. Siellä on kaikkia Astrid Lindgrenin satuihin perustuvia asioita. Löytyy ainakin Peppi Pitkätossun talo, Katto Kassisen asuinpaikka ja jotain muuta sellaista. Siellä on myös sellainen satujuna. Eli vaunu liikkuu sellaisten rakennettujen juttujen ohi. Ne olivat niin pelottavia 5-vuotiaille ja minä ja veljeni kuulemma itkimme siellä puolet ajasta.

Muistan myös, että silloin minulla tuli iso haava polveen ja siitä tuli jotenkin iso ongelma. Tätä en varsinaisesti itse muista, mutta minulle on kerrottu siitä.

Junibackenin muistan todella hyvin, sillä kävimme siellä myös kun olin kymmenen, eli ennen korona-aikaa.

Eskariin!

Kului taas vuosi ja oli aika siirtyä eskariin.
Oli ensimmäinen eskaripäivä ja saavuin luokkaan. Kaksi vanhaa kaveriani leikkivät poneilla nurkassa ja heti olin menossa leikkimään heidän kanssaan. Tänä samana päivänä, oli siinä sellainen kynälaatikko ja kynät olivat ihan väärissä lokeroissa. Menin järjestelemään niitä, mutta sitten yksi tyttö tuli sanomaan, että hän voi tehdä sen puolestani. Myönnyin ja ihmettelen edelleen, että miksi muistan juuri tuon tapahtuman.

Eskarissa myös muistan, kun nukuimme kerran päiväunia. Tietenkään en ikinä nukahtanut. Kerran, nukuin nurkassa ja meillä oli sijaiset. Sillä kertaa tottakai nukahdin ja heräsin siihen, kun muut olivat menossa välipalajonoon. Onneksi en nukkunut vieläkin pidempään!

Eskarissa sain myös uuden parhaan ystävän. Yhdessä kirjoitimme (siis piirsimme) kirjoja. Niitä saattaa olla edelleen noin 100. Ei tosin tallessa. Ehkä. *Huutaa äidille: Eihän ne mun kirjat ole enää tallessa?*

Koulu alkaa!

Aloitin koulun vuonna 2016 (korjatkaa jos olen väärässä:D). Kesällä harjoittelimme koulureitin kulkemista. Kai kaikki ovat joskus tehneet niin? No, viimein koitti se odotettu ensimmäinen koulupäivä. Olimme kesällä ostaneet hienon koulurepun. Se oli pinkki, jossa oli valkoisia täpliä ja keskellä oli harmaa kissa. Repussa oli myös sateenkaaren värinen penaali, joka oli tyhjä, koska niin oli käsketty.

Ensimmäisen koulupäivän muistan lähes täydellisesti. Saavuimme koulun pihaan ja istuimme tuolille. Kaksi muuta kaveriani halusivat lähteä kiertelemään ja vastahakoisesti lähdin itse mukaan. Pian alkoi nimenhuuto ja kävelimme jonoon. Siirryimme sisälle luokkaan ja saimme valita itse paikkamme. Istuin tottakai besuni luokse takariviin. Jostain syystä meidät kuitenkin siirrettiin eteenpäin. Opettaja kysyi, että osaammeko lukea. Minä ja paras kaverini emme kuulleet kysymystä. Jossain kohtaa meille jaettiin hienot Aapiset ja vähän sen jälkeen aloitimme tekemään nimilappuja. Niissä oli sellaisia hunajakennon muotoisia asioita monta ja niitä väriteltiin eri väreillä. Kohta loppuikin koulu ja lähdimme kotiin.

Eka luokka jatkuu

Toisesta koulupäivästä muistan ainoastaan sen, kuinka lähdin kotiin kävelemään sisäkengillä. Hyvä minä!

Ensimmäinen luokka jatkui ihmeellisenä kivan opettajan ja mahtavan ohjaajan kanssa. Muistan kerran, kun yksi tyttö sanoi koulun olevan tyhmää. Minä tietysti tykkäsin koulusta, mutta vastasin, että minunkin mielestäni koulu on ihan tyhmää. Eihän siinä voinut olla eri mieltä.

Joskus iltapäiväkerhossa leikin parhaan kaverini kanssa jotakin eläimiä. Kissoja, koiria tai jääkarhuja. En nyt muista mitä sillä kertaa. Konttasimme siis lattialla, mutta lattiassa oli todella kova liimakasa. En siis huomannut sitä. Minä tottakai suoraan astuin siihen ja siitä syntyi pienimuotoinen ongelma. Sain hirveän itkukohtauksen ja sitten se kiva ohjaaja laittoi siihen laastarin. Silloin ajatukseni taisivat olla, että miksi tässä ei ole Hello Kittyä? Se oli siis aivan tavallinen laastari. Taisin ajatella, että lapsuus oli mennyttä.

Ensimmäisen luokan aikana siirryin myös muodostelmaluistelun pariin. Se tuntui melkein heti omalta jutulta. Pääsin siis kilpajoukkueeseen. Tosin vain tulokkaisiin, tai siis oikeastaan pikkutulokkaisiin (joka ei ole virallinen sarja). Mitalia ei tällä kaudella tullut, mikä oli siis odotettavaakin. Tai oikeastaan, tähän joukkueeseen siirryin jo ollessani eskarissa. Tällöin ekaluokan aikana alkoikin jo uusi kausi, mutta jatkoin edelleen samassa joukkueessa.

Kesälomalle!

Siirryimme pian kesälomalle. Todistukset jaettiin (ihan hyvä tuli) ja oli aika lähteä kotiin. Tänä kesänä taisimme käydä myös Ruotsissa. Tällä kertaa kävimme Kolmårdenin eläintarhassa. Siellä oli tosi paljon eläimiä. Kaiken lisäksi siellä ylhäällä kulkee sellainen gondolihissi. Sieltä näkyi siis kaikkia leijonia, kirahveja ja muuta sellaista. Tarkasti muistan sieltä apinoiden häkin. Sainkin sieltä tuliaiseksi simpanssin. Siis simpanssipehmolelun. Sen simpanssin nimi oli Sipi ja pikkuveljeni sai orangin, jonka nimi on Ranskis.

Ostimme eläintarhasta myös bestikselleni syntymäpäivälahjan. Ostin sellaisen delfiini pehmolelun. Kun siis lähdimme Ruotsista, oli juuri kaverini syntymäpäivä. Sinne suuntasin melkein heti.

Seuraavan vuoden kesä…

Ihan ensimmäisinä kesäloman päivinä, sain kuulla uutisen. Vanhempani eroaisivat. Minulle järkytyksenä tuli tietenkin itse ero, mutta pikkuveljeni ajatteli vain, että mitä jos Legolandin matkamme nyt peruttaisiin tämän takia. Sinä päivänä menimme huvipuistoon. Tai ainakin se oli suunnitelmissa, en muista, että kävimmekö sitten oikeasti.

Kesäkuun 19. päivänä lähdimme lentokoneella Tanskaan. Koneemme laskeutui Billundiin, missä sijaitsee siis Legoland. Muistan elävästi sen, miltä Tanskan lentokentällä näytti. Sielläkin oli legoja. Jossakin paikassa niitä sai rakentaa.

Lähdimme vuokraamallemme autolle. Sillä ajoimme hotelliin. Hotelli oli sellainen rivitaloasunto ja elämäni paras hotelli! Siinä oli ikkuna ulos ja heittelimme herneitä siitä ulos pikkuveljeni kanssa. Muurahaiset söivät niitä herneitä siitä.

Koska olimme saapuneet Tanksaan vasta iltapäivällä, emme enää lähteneet sinä päivänä pois hotellin lähimaastosta. Tutustuimme siis hotelliin ja sen pihaan. Pihalla oli ihanaa rantahiekkaa ja trampoliini. Oli siinä tottakai muitakin leikkivälineitä, mutta trampoliini houkutteli eniten. Siinä hypimme jonkun aikaa.

Ruoka kuitenkin kiinnosti, joten menimme syömään jäätelöä. Saatoimme syödä alle kunnon ruuan, mutta en vain muista kunnolla. Hotellilla sai tehdä itselleen oman herkullisen jätskiannoksen. En muista, että millaisen jäätelön tein, mutta sen muistan, miltä paikka, missä söimme niitä näytti.

Legolandissa oli todella hauskaa ja se oli täynnä legoja. Se oli varmasti elämäni paras reissu!

Siellä sai huuhtoa kultaa ja siellä oli ihana sellainen joki, missä kulki tukkeja ja sieltä näkyi legoista rakennettuja eläimiä. Se oli varmasti lempilaitteeni siellä! Jos olet käynyt Särkänniemen huvipuistossa, niin samanlainen laite kuin Tukkijoki, mutta maisemat olivat kauniimmat. Vauhtiakin löytyi ja kävin elämäni ensimmäistä kertaa suht hurjassa laitteessa nimeltä Tuulihaukka. Varmasti sillä oli myös joku tanskalainen nimi, mutta sitä en muista.

Pian reissun jälkeen vietettiin viimeisiä päiviä neljällä hengellä. Nekin kuluivat pääosin pakkaamiseen. Melkein kaikki jaettiin puoliksi! Äidille jäi tottakai enemmän, sillä me lapsethan asuisimme pääasiassa siellä.

Kolmas luokka

Siirryin kolmannelle luokalle todella nopeasti. Siltä se ainakin tuntui. Aloitin englannin ja myös käsityöt (hienoissa luokissa) alkoivat.

Tämä tapahtui jo ennen kolmatta luokkaa, mutta siirryin uuteen joukkueeseen. Se tuntui niin hienolta! Sillä kaudella voitimme kaksi kultamitalia ja taitaa olla tulosten kannalta parhain kausi.

Valitettavasti en muista kolmannesta luokasta yhtään mitään.

Neljäs vuosi alakoulussa

Alkoi neljäs luokka koulussa ja muistan, kuinka kaikkien mielestä se oli niin hienoa, kuinka olimme jo isoja. Emme siis enää olleet niillä alaluokilla, vaan koulun vanhempien puolella. Eihän niitä mitenkään ole eroteltu, mutta hienoltahan se tuntui.

Samalla ystävystyin yhden kivan ihmisen kanssa. Hän oli ollut luokallamme alusta lähtien, mutta koskaan en ollut häneen sen paremmin tutustunut. Se oli tietysti kivaa, mutta syy miksi häneen jouduin tutustumaan, oli se, että vanha bestikseni jätti minut.

Se vanha bestis alkoi olemaan parin muun tytön kanssa hyläten minut samalla kokonaan. Olimme olleet neljä vuotta paita ja peppu, mutta sitten hän vain jätti minut. En kelvannut enää. Syytä en tiedä, että miksi.

Neljännellä luokalla on aina se hirveä isotteluvaihe. Olemme todella vanhoja eikä enää voi mitään leikkiä. Ei tietenkään.

”Hyi miten noloja nuo kolmosluokkalaiset ovat”

”Ope, ei kai me nyt oikeasti mitään hippaa leikitä? Eikö voitaisi vain seistä tässä näin?”

Liikuntatunnilla tuli myös mukaan uusi asia, suihkussa käyminen. Tai se oli jo tuttua aikaisemmilta vuosilta, mutta nelosluokalla siitä muodostui ongelma. Ainoa peseytyminen mitä teimme, oli jalkojen huuhtelu lavuaarissa. Tottakai opettajamme raivostui siitä ja yhtäkkiä vain avasi pukuhuoneen oven ja tuli tarkistamaan, että olimmeko suihkussa. Kaikki olivat siellä silloin vain jollain alusvaatteillaan ja tästä asiasta alkoi asia nimeltä opettajan vihaaminen.

Kerran hän otti meidät puhutteluun koulun jälkeen sen asian takia, että kuinka tärkeää on käydä peseytymässä. Hän sanoi myös jotain muuta mitä en kyllä täällä ole kertomassa.

Minä ja pari muuta kaveriani kuitenkin leikimme kotia. Se oli todella kivaa, emmekä alkuvaiheessa edes välittäneet muiden mielipiteistä. Jossain kohtaa se kuitenkin jäi, jonka jälkeen vain seisoimme coolisti oven lähellä jutellen. Minua tietenkin harmitti se, koska ainakin minun mielestäni nelosluokkalaiset todellakin saavat leikkiä! Kyllähän minä sitten kotona leikin. Puhelimella olin ehkä max. tunnin, koska legot ja piirtäminen kiinnostivat enemmän.

Maaliskuussa elämään mukaan tuli asia nimeltä korona. Jouduimme etäkouluun loppukevääksi ja kaikkialla alkoi hirveä panikointi. Juuri maaliskuun lopulla minut siirrettiin uuteen muodostelmaluistelujoukkueeseen. Se tuntui ihan huipulta ja niin se olikin! Enää en luistellut tulokkaat – sarjassa, vaan olin siirtynyt minoreihin.

Treenien osalta kevät oli täynnä omatoimisia harjoituksia, sillä korona oli edelleen koko Suomen ja maailman ongelma.

Ja taas yksi kesäloma

Koronan pahin aalto oli väistynyt, mutta edelleenkään ei päässyt ulkomaille. Niinpä menimme kesällä Powerparkiin. Matkustimme sinne junalla ja olimme siellä kolme yötä. Huvipuiston lisäksi kävimme uimassa ja pelaamassa minigolfia ihanalla radalla. Se minigolf rata oli siis oikeasti ihan huippu ja radat olivat kauniita.

Sinä kesänä ei tainnut tapahtua muuta niin erikoista. Ainakin jäätelöä söin varmasti paljon.

Viides luokka

Viides luokka alkoi ja opettaja vaihtui. Se oli tosi hyvä asia! Koulusta tuli vaikeampaa ja mukaan tuli uusi aine nimeltä historia.

Ensimmäinen koe oli matematiikan koe ja se oli myös ensimmäinen koe, mistä saisimme numerot. Tuolloin vasta viidesluokkalaiset saivat todistukseen numerot, mutta nykyisin se on nelosluokkalaisista ylöspäin.
Sain siitä kokeesta 9,5. Olin tietysti silloin tyytyväinen, mutta nykyään mietin, ettenkö parempaan oikeasti pystynyt. Aihe taisi olla yhteen- ja vähennyslaskua.

Viidennellä luokalla olin siis siinä uudessa joukkueessa. Koko kausi meni kuitenkin koronan takia aivan pilalle. Esimerkiksi kisoja ei päästy järjestämään ja hallilla piti käyttää koko ajan maskia. Sillä kaudella kuitenkin joukkuehenki oli mahtava ja kaikesta huolimatta kausi onnistui ihan hyvin. Ohjelmamme oli tosi kiva, vaikka sitä ei päästykään kenellekään esittämään. Myös kisapukumme oli ihana. Sen olisin halunnut käyttöön!

 

Kesäloma

Ulkomaille ei päässyt vieläkään ja niinpä teimme äkkilähdön Ähtäriin. Pandojen ja muiden eläinten luokse. Lähdimme aamulla autolla matkaeväitä mukana.

Iltapäivällä saapuessamme Ähtäriin, menimme eläintarhaan ja kiersimme sen ympäri. Sää oli niin kuuma, joten emme oikein jaksaneet olla siellä.

Illemmalla menimme takaisin hotellille ja hotellin kylpylään. Se kylpylä oli ihana paikka! Olimme polskineet varmasti lähemmäs kaksi tuntia ja olimme jo lähdössä pian, alkoi kuulumaan korvia särkevää piip piip ääntä. Minun vaistoni sanoivat, että se oli palohälytys, mutta muut asiakkaat eivät näyttäneet reagoivan. Sanoin siitä äidilleni ja muistaakseni hän uskoi. Uimavalvojat käskivät pukuhuoneisiin pukemaan, mutta meidän perheemme oli ”fiksu” ja laitoimme vaan pyyhkeet päälle, otimme tavarat mukaan ja menimme ulos.

Kuljimme jotakin tietä pitkin hotellin eteen ja pian kurvasi paloauto siihen pihaan. En tiedä tarkemmin mitä tapahtui, kuulin vain todella kovan palosireeni äänen ja aina välillä yhdestä ikkunasta tuli savua. Se savu johtui siitä, että silloin sitä vessaa (vessa siis paloi) tuuletettiin. Pyyhkeet päällämme seisoimme varmaan puolesta tunnista tuntiin siinä ulkona. Onneksi oli kesä ja lämmin sää. Pääsimme illalla hotelliin takaisin, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tästä tapahtumasta on kuitenkin jäänyt traumat kovia vähääkään palohälytykseltä kuulostavia ääniä kohtaan.

Myöhemmin kesällä teimme pidempään suunnitellun reissun Tropiclandiaan Vaasaan. Se on siis vesipuisto ja on todella ihana paikka! Siellä oli vesiliukumäkiä sisällä ja ulkona. Lempiliukumäkeni oli sellainen jyrkkä tummansininen. Se meni todella kovaa ja rakastin sitä muutenkin.

Olimme Vaasassa kolme yötä ja sieltä sai maailman parasta aamupalaa ja päivällistä. Päivällisellä oli lasten buffet, jossa oli kaikkea todella hyvää. Taisi olla nugetteja, lihapullia, prinssinakkeja, perunamuusia ja ranskalaisia. Koko loman aikana ei tullut kertaakaan kova nälkä ja jos tuli, niin onneksi sieltä sai maailman parasta ruokaa. Haluaisin nyt tulevana kesänä käydä myös Tropiclandiassa! Niin paljon ihania muistoja sieltä jäi.

Leirikouluun

Kesän jälkeen siirryin kuudennelle luokalle. Koulu alkoi tiistaina ja seuraavan viikon maanantaina lähdimme leirikouluun.

Leirikoulu oli paras kokemus ikinä! Kolme yötä kavereiden kanssa. Ei vanhempia, ei tavallista koulua (koulu on kivaa, mutta silti) ja vapautta. Olimmehan kuudennella, joten poikia piti pakosti jotenkin ärsyttää. Kävimme koputtelemassa poikien mökin oveen ja juoksimme piiloon. Kävimme uimassa jääkylmässä vedessä ja katsoimme Barbie – leffaa. Kaikilla oli mukana paljon karkkia ja yhtenä iltana ope tuli keräämään puhelimemme myöhässä.

Minun mökissäni nukkui opettaja, minä, bestikseni, kaksi muuta kaveriani ja yksi luokkalaisemme (joka ei sinänsä ole kaverini…). Minä ja bestikseni nukuimme samassa huoneessa kahdestaan.

Ensimmäisenä iltana se yksi luokkalainen halusi mennä nukkumaan aikaisin. Kysyimme kuitenkin opettajaltamme luvan ja saimme pelata huojuvaa tornia, kunhan olisimme hiljaa. Niinpä rakensimme peitoista ja tyynyistä hienon rakennelman, että jos torni kaatuisi, niin siitä ei kuuluisi ääntä.

Leirikouluun kuului tottakai myös karkkien varastamista (ei siis kaupasta vaan kavereilta), poikien mökissä vierailu maskit päässä (siellä haisi!) ja opettajan kävely pelkän pyyhkeen kanssa. Opettajamme oli silloin tulossa saunasta, jolloin tottakai minä ja kaverini olimme ulkona tuijottamassa. Opella taisi olla puhelin kädessä ja hänen pyyhkeensä kuulemma putosi hieman hänen päältään. Itse en ollut sitä tilannetta onneksi (tai valitettavasti) ehtinyt näkemään.

Koulua, koulua ja lisää koulua

25.9.2021 täytin 12- vuotta. Sain syntymäpäivälahjaksi uuden puhelimen ja jonkun kirjan. Se ei kuitenkaan ollut se asia, minkä halusin kertoa. Samana päivänä aloitin testivelhoilun. Loin ensimmäisen testini testimatoon Eka testi, jossa kerroin 10 faktaa itsestäni. Alkuinnostus oli suuri ja kävin joka viides minuutti kyttäämässä tilastoja, että kuinka moni oli suorittanut testini.

Loppu vuosi jouluun asti kului normaalisti eikä mitään sen suurempaa tainnut tapahtua. Tavallisia koulutehtäviä vain. Matematiikkaa, englantia, ruotsia, äidinkieltä…

Lopulta sitten alkoi joululoma. Ihana joulutunnelma kuusen ja muiden koristeiden kanssa. Leivoimme pipareita, joulukakun ja jäädykkeitä sekä tottakai muitakin jouluherkkuja. Tuli joulu ja sain kivoja lahjoja.

Sitten koitti 27.12.2021. Olin seurannut jo pitkään aivan upeita blogeja nimeltä Annin tarinablogi ja Olipa kerran – Esterin tarinoita. Annin inspiraatiopostauksesta olin lukenut monta kertaa ideoita tarinoihin ja tästä upeasta blogista lähti inspiraatio omaan blogiin. Kiitos Anni, sinun ansiostasi minulla on blogi.

Kirjoitin ensimmäisen postauksen ja sitä blogini alkoi vaan kasvamaan.

Siinä taisi olla tiivistettynä elämäni vastasyntyneestä pikkuvauvasta kuudennen luokan kevätlukukauden alkuun.

 

Toivottavasti mun elämä oli tarpeeksi mielenkiintoinen luettavaksi😅 Kerro ihmeessä mielipiteesi, että mitä puuttui ja oliko joku juttu tosi hyvä. Kiitos kun luit ja nähdään ensi postauksessa🌻