Me kaksi

Moi rakkaat! 💜 Tänään saatte postauksen, joka on ehkä vähän synkempi. Tai sellainen haikean synkkä (Okei en osaa selittää. Unohtakaa mitä sanoin…).

Kun mä kirjoitin tätä, niin tuli muuten ihan hirvee ikävä sua, Silja. Mä tiedän, että sä luet tätä. Olis joskus kiva vielä jutella jossain ✨

Mutta nyt itse tekstiin!

Ps. Otan siis linkinvaihtolaisia takaisin. Eli jos olet kiinnostunut jatkamaan (tai aloittamaan) linkinvaihtoa, kommentoi rohkeasti ja kysy!


Kun sä lähdit, jätit mun sydämeen liian ison aukon – aukon mun elämään. Se aukko oli isompi kuin avaruus. Me ei koskaan oltu tavattu kasvotusten, mutta mä kiinnyin suhun liikaa.

Sä olit mun elämän valo niinä pimeinä öinä. Sä olit mun elämän tuki, kun meinasin romahtaa. Sä kuuntelit mua aina ja annoit mun valittaa sulle elämästäni.

Me oltiin samanlaisia. Molemmat rakastivat syksyä, molempien intohimo oli kirjoittaminen ja molemmat olivat jouluhulluja. Molemmat olivat myös vahvoja ulospäin, mutta sisältäpäin rikki. Mutta silti, toista tuettiin aina – laitettiin tekstiviestiin 20 violettia sydäntä. Tai ei laitettu, sillä tavallisissa tekstiviesteissä ei toiminut emojit.

Nyt tätä ei enää ole. Sä et kuollut, mutta lähdit. Meiltä ei mennyt välit poikki, mutta sä silti lähdit. Välillä me viestiteltiin, mutta se ei tuntunut samalta kuin ennen – jotain puuttui. Ja se joku ei palannut. Eikä palaa ikinä.


 

24 kommenttia

  1. Aaw. Tää on ihana, siitä välittyy kaunis tunne ja… Ääh. Liniiii, ei saa kirjoittaa näin katkeransuloista tunnelmaa.

    Ps. Linkkis?

    Vastaa

    1. Eikää, liian ihana kommentti 🤍😭 Ihana Olivia <3
      Ja linkinvaihtoa kysytkin vielä. Totta kai! Miksi mä en haluais sua linkkikseen ✨

      Vastaa

  2. IHANA POSTAUS Linnea! Mä olen joskus pienempänä kirjoittanut tarinan nimeltä me kaksi, mutta siitä ei tullut yhtä hyvä kuin tuosta sinun… No mutta, haluatko linkinvaihtoon? Ei ole pakko, kysyn vaan❤️!

    Vastaa

    1. Ihana Kisu! <3 Olisi huippua saada joskus lukea se sun teksti – se on varmasti hyvä!
      Ja oikeastaan olisi ihanaa ottaa sut linkinvaihtoon, mutta sun blogi on vielä sen verran uusi, että en ota ainakaan vielä (Ihan varmasti vielä joskus myöhemmin!) 🥰

      Vastaa

  3. IHANAAAA!!! Siis tää oli, kuinka Olivia sanoi, ihanan katkeransuloinen! Pidin!!
    PS. Linkinvaihtoon?

    Vastaa

    1. Aww, kiitos 💜 Sun blogi on kyllä ihana, mutta en ota sua ainakaan nyt linkinvaihtoon. Odotan vähän, että sun blogi kasvaa ja nythän siellä ei ole ollut niin tiheä postausvälikään :)

      Vastaa

  4. Voi Lintunen! Tämä oli kaunis ja ihana! Niin herkkä ja kuvaa just tätä meidän elämää. 🖤
    Mikä en koskaan ole kerennyt käydä Siljan blogissa, mutta olen kuullut siitä. Minusta olisi ihanaa tuntea hänet! 🤍

    Minä en aio pyytää sinua linkinvaihtoon, mutta toivon totta vie, että vielä sekin onnistuu. Sinun blogisi on parhaimpien listallani, ja olisi niiiin ihanaa olla kanssasi linkinvaihdossa. ✨

    Vastaa

    1. Eikä, kiitos Perho 🖤 Aivan ihana kommentti ihanalta ihmiseltä!
      Säkin tiedät, etten olisi ottanut sua juuri nyt linkinvaihtoon, mutta mä olen sataprosenttisen varma, että ihan pian LTP ja Tarinametsä on linkinvaihdossa toistensa kanssa!

      Vastaa

  5. Eikä. FANTASTINEN. Hieno, kaunis… Itse pidin eniten tuosta lopusta – ilman sitä tämä tekstinpätkä olisi ollut ”ihan hyvä”, mutta pelastit tämän sillä kauniilla lopulla. Se jotenkin… Se teki tästä vielä haikeamman ja… ja… kauniimman ja… Joo, okei, ehkä tärkein asia välittyi: ihana loppu, ihana tarinanpätkä. 😅

    P.S. Tahdotko Viljan ajatukset linkinvaihtoon? Ei ole mikään pakko. 😌

    Vastaa

    1. Mä itken 😭😭😭 Miten te kaikki kirjoitatte näin ihania kommentteja?! 💜 Ihana Vilja <33
      Mä rakastan sun blogia todella paljon, mutta se on kuitenkin vielä sen verran uusi, että en ihan vielä ota sitä linkinvaihtoon (mutta ihan varmasti vielä joskus) :)

      Vastaa

  6. Omgg… Siis… Tää oli iha älyttömän ihana ja surullinen… Oikeesti varmaa mun lempparipostaus sun blogista! IHANA! 🥺❤️

    Ps. Tuli just mielee et mä oisin nii halunnu joskus puhua Siljan kaa…

    Pps. Ööh, haluisiks sä linkinvaihtoon vaik oonki nyt tauol ja vaik mun blogi ei oo mikää paras?

    Vastaa

      1. En nii, mut saatan ottaa sit jossai vaihees, unohin mainita senki Linille.. 🤦🏼‍♀️

        Vastaa

    1. Ihanin Tupsu <3 Niin mahtavaa, kun tämä sai näin ihanan vastaanoton, vaikka kirjoitinkin tämän oikestaan vain yhdelle ihmiselle 😍
      Sun blogi on ihana. Piste. Älä väitä mitään muuta. Mutta mä en ota sua ainakaan ihan vielä linkinvaihtoon – ainakaan nyt tauollasi. Kun sun tauko loppuu, mietin uudelleen 💜

      Vastaa

  7. Ihana tarina Linnea! Tuli mieleen kuin joku olisi kuollut johonkin syöpään tai muuhun yllättävään vakavaan sairauteen, jonka takia tämä toinen ei pystynyt viestitellä niin paljon tai jotain, tässä kohdin mun tulkinta nimittäin pettää ja en keksi miten se menisi loogisesti 😅 Sitten tästä päähenkilöstä mielestäni oli jossain nurkassa lukemassa niitä viestejä ja lopussa heittää puhelimensa lattialle turhautuneena hautautuen kyyneliinsä

    Kysyisin vielä haluatko linkinvaihtoon Tarina-akatemian kanssa, olemme Ainon kanssa mielellämme ottamassa sinut takaisin 🙃😃

    Vastaa

    1. Kiitos Oona! 💜✨ Ja ainakin noiden kuvailujen perusteella sä pääsit suhteellisen syvälle sisään tähän tekstiin!
      Se linkinvaihto… Musta tuntuu ihan järkyttävän pahalta sanoa tämä… mutta ei ehkä juuri nyt. Mä kuitenkin lupaan, että aika pian meidän tie linkinvaihtolaisina kohtaa, sillä mun vastaus on vain millin verran tällä toisella puolella 🥰✨

      Vastaa

  8. Okei mä itken 😭 Siis henkisesti mä itken. Koska sä olet liian hyvä kirjoittamaan, ja tässä tekstissä oli ihana tunnelma 💙 Ja Siljan sanataide oli ihan paras 😭😭😭 Jajaja SÄ ET VOI MENNÄ NÄIN AIKAISIN NUKKUMAAN.

    Vastaa

    1. Kiitos ihana 😭💙 Ja mä menen nukkumaan että jaksan herätä aamulla. Piste.

      Vastaa

  9. Mitä
    ihmettä.
    Aivan upea teksti. Kuten monet sanoivat, synkkä, mutta jotenkin kaunis ja suloinen.
    Upea <3
    Äh, mua harmittaa entistä enemmän, kun en koskaan saanut lukea Siljan blogia. Tulin niin sanotusti myöhässä :,(
    Haluatko sä linkinvaihtoon?
    Ymmärrän toki kiektävän vastauksen. Blogiini ei ole tullut pitkään aikaan postausta, enkä ole vastaillut kommentteihin. Tää koulun alku on alkanut aika vauhdilla, ja tässä viikonlopun aikana pitäisi tulla uusi postaus, kun ehdin kirjoittelemaan. Toisin sanoen, postausrytmi alkaa hiljalleen palailemaan :)

    Vastaa

    1. Eikä, kiitos ihana Samla! 💜
      Ja mähän tavallaan lupasin sulle, että jatketaan linkkistä kun otan ne takaisin, mutta sun blogi on ollut nyt sen verran epäaktiivinen, että odotan ehkä vähän aikaa vielä :)

      Vastaa

      1. Sopii! :)
        Ymmärrän tuon täysin, pitäis saada tämä motivaatio ja aika taas pintaan, eiköhän se ala onnistumaan :D

        Vastaa

  10. Mistä tää tuli? Tää on aivan uutta tasoa sulta, mun mielestä! Mä en keksi mitään muuta sanottavaa, tää vei totaalisesti mun sanat <3

    ps. Sanoit kai aiemmin että linkkis Tarinaplaneetan kanssa voi jatkuu, eli se ei nyt vaihdu mitenkään? (:

    Vastaa

    1. 😭😭😭
      Ihana Taconen! Kiitos paljon <3
      Ja kyllä, linkkis jatkuu TP:n kanssa!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.