Sinulle äiti

Tässäpä tällainen uusi postaus, joka on tavallisen tekstinpätkän ja mielipidekirjoituksen sekoitus. Tämä nimi on omasta inspiraatiopostauksestani. Takerruin siihen nimeen niin, että olihan tämä pakko toteuttaa. Muistan sen, kuinka Bianca sanoi, että haluaisi lukea tämän otsikon alla olevan tarinan. Ihan tarinahan tämä ei ole, mutta toivottavasti silti nautit!

Sanon tässä vielä, että tämä on minun, 12-vuotiaan tytön kirjoittama teksti, joten muilla saattaa olla erilainen näkemys tästä asiasta ja luultavasti onkin.

Kuva: Pixabay (ei ole itse otettu xd)

Sinulle äiti

Molemmat vanhempasi rakastavat sinua niin paljon. Et itse voi käsittää sitä, kuinka rakas olet heille. Olit sitten esikoinen, kuopus tai jotain siltä väliltä. Olet aivan yhtä arvokas! Jos olet esikoinen, tiedät varmasti tunteen, kuinka pikkusisarustasi kohdellaan paremmin ja hänestä välitetään enemmän. Minä ainakin tiedän. Se on inhottavaa, koska sinuahan pitäisi kuunnella. Synnyit maailmaan ensimmäisenä. Et ollut viimeinen, vaan ensimmäinen. Eikö ensimmäinen yleensä olekin paras? Miksei tässä tapauksessa sitä ensimmäistä ja samalla parasta ihmistä kuunnella?

Itselläni ei tietenkään ole kokemusta äitiydestä, vaan ainoastaan se esikoisen näkökulma, enkä todellakaan mielipidettäni jyrkästi käännä siitä asiasta, että pikkusisarusta lellitään. Se on vaan totuus! Ehkä kuitenkin tuon asian positiivisia puolia voi aina etsiä. Pikkusisaruksesi on pienempi ja tarvitsee enemmän tukea. Sinä olet vanhempi ja osaat itse tehdä päätöksiäsi ja muuta sellaista.

Vanhempi. Viisaampi. Parempi. Ajattele näillä konsteilla itseäsi! Olen ihan varma, että tykkään juttelusta enemmän sinun, kun pikkusisaruksesi kanssa. Tai no, en tietenkään voi tietää, mutta luulen, että sinä olet lähempänä minun ikääni, kuin pikkusisaruksesi.

Joskus taas vanhemmat ylihuolehtivat sinusta, vaikka pärjäisit ihan hyvin itsekin. Nyt varmasti alkoi kuulostamaan tutulta! Jos vanhempiasi kiinnostaa vain se pikkusisarus yleensä, niin miksi sitten pitää auttaa kun sitä apua ei tarvitse.

”Osaatko varmasti nyt kokata tuon ruuan?”

”Joulukuusta täytyy muistaa kastella sitten kun olen kolme tuntia poissa kotoa.”

”Älä sitten laita kättäsi kuumalle hellalle!”

Nuo asiat ovat suurin piirtein opetettu viisi vuotiaalle ja tuo viimeinen aiemminkin. Miksi sitten vaan täytyy muistuttaa ja muistuttaa?

Vanhemmat haluavat vain pitää sinusta huolta, eikä sinulle saa käydä mitään. Olet heille niin rakas, että pikku prinsessan pitäisi elää täydellistä elämää vanhempien vallan alla. Ilmeisesti myös joulukuuset ovat vanhemmille tärkeitä.

Vanhempasi ovat tehneet sinun eteesi niin paljon. Joka päivä sinä saat eteesi ruuan, etkä vain kerran päivässä, vain useamminkin. Sinulle on myös ostettu varmasti todella monia asioita, synttärilahjat, joululahjat, muut lahjat, sänky, koulupöytä…

Vaikka ne olisivatkin käytettyjä, niin silti niihin on käytetty rahaa ja rakkautta.

Olet varmasti nähnyt esimerkiksi YouTubessa jonkun reaktio raskauteen videon. Siinä näet, miten paljon sitä tulevaa lasta rakastetaan. Oma lapsi, ihania vaatteita lapselle ja paljon muutakin! Sinun äitisi on saanut kokea tämän onnen. Positiivinen raskaustesti, elämä pysähtyy. Onko tämä unta, vai näenkö harhoja? Hänestä tulisi äiti. 

Sinäkin rakastat äitiäsi. Se on fakta. Välillä on kyllä niitä päivä, jolloin kaikki ärsyttää, eikä se vanhempi osaa puhua yhtään oikein ja yhdellä sanalla saattaa saada tunnepurkauksen aikaiseksi. Se kuuluu elämään ja minun mielestäni on ihan normaalia suuttua välillä. Olen kuitenkin aika varma, että teille tulee siitä huono omatunto, ainakin lopulta.

Miksi minun piti huutaa sille nyt? 

Jos sinun mielestäsi raivoamisessasi ei edelleenkään ole mitään pahaa, kadut silti sitä, sillä äitisi aloittaa saarnauksen aiheesta, että koko aikaa ei voi vain huutaa vaikka se kuulukin ikään. Huokaus, todella syvä huokaus.

Yleensä minua kuitenkin sen saarnan seurauksena alkaa ärsyttämään tekoni. Jos joskus saan lapsia, niin en kai haluaisi heidän huutavan minulle. Se ajatus päässäni yritän sinnitellä, että ääneni ja mielialani pysyisivät normaaleissa lukemissa, eivätkä siellä raivokohtauksen parhaalla.

Tämä teksti on tehty sinulle äiti. Jaksat elää kanssani joka päivä, vaikka huudankin sinulle puolivahingossa vähän liiankin usein. Et ole hylännyt minua, ja useimmiten tuet minua kaikessa. Rakastat minua ja sen tiedän. Olen saanut sitä onneksi elämän aikanani kuulla paljon!

Sinä uskot minuun enemmän kuin minä itseeni. Jos sinua ei olisi, ei kukaan oikeassa elämässä tuntemistani henkilöistä osaisi aavistaa kaikkia tunteitani. Onneksi sentään sinä olet siinä. Nyt ja toivottavasti aina!

Siinä. Ughh! Tämä teksti ei onnistunut yhtään. Ehkä silti nyt julkaisen sen. Tai ilmeisesti olen tehnyt sen kun sinä kerran luet tätä.

Tästä piti tulla sellanen iloinen ja mahtava postaus, mutta tämä onkin yllättävän negatiivissävytteinen. Hups! En selkeästi ole hyvä toteuttamaan tekstien tarkoitusta…

Tämän alkuperäinen versio oli vielä erilaisempi, mutta sitä päädyin hieman muokkaamaan. Tässä tämä nyt sitten on.

Okei haluan vielä sanoa, että mun äidin ei ainakaan pitäisi lukea tätä postausta. Näitä sanoja en pystyisi sille suoraan päin naamaa sanomaan xd.

No, ehkä joku tykkää tästä kuitenkin.. heh.