Q&A

Heii! Nyt tulee se pitkään odotettu Q&A. Yritin vastata mahdollisimman moneen kysymykseen. Kysymyksiä tuli paljon, mikä on ihana asia. Nyt päästän sinut lukemaan. Toivottavasti opit jotain uutta minusta!

Mikä on lempivärisi?

Minulla on todella monta eri lempiväriä. Tykkään esimerkiksi valkoisesta, vaaleanpunaisesta, vaaleanvihreästä ja violetista. Kaikki pastellinvärit ovat myös ihania. En siis osaa päättää vain yhtä suosikkiväriäni!

Onko sulla ihastusta?

Noh… On minulla. Tai en oikein tiedä, mutta luokallani on yksi todella kiva ja söpö poika. Hän on ihana! Lisäksi minulla on toinen ihastus. Oikeastaan kumpikaan ihastuksen kohteistani ei ole mitenkään iso. Saattaa olla, että haluaisin heistä vain kaverit! En ole kovin hyvä arvioimaan tunteitani…

Lempi- ja inhokkiaineesi koulussa. Miksi?

Lempiaineitani ovat kuvis ja historia. Kuvis sen takia, että tykkään piirtää ja maalata. Toisaalta koulun kuvis on niin rajattua, että se on välillä vähän tylsää.
Historia taas on mielenkiintoista ja siinä tehdään muistiinpanoja. Muistiinpanojen tekeminen on parasta! Tosin inhoan kyllä hissan kokeeseen lukemista…

Inhokkiaineeni ovat varmasti puukäsityö ja musiikki. Olen kyllä ennen tykännyt musiikista, mutta nyt meillä on siellä todella outo opettaja. Olemme tehneet koko vuoden ajan jotain tokaluokkalaisten juttuja. Puukässässä meillä on myös todella tyhmä opettaja, mutta en muutenkaan pidä puukäsitöistä. Se on välillä pelottavaa, sillä siellä on niin paljon kaikkia koneita!

 

Mikä on lempikirjasarjasi?

Tästä tulee pitkä lista… Olen varoittanut, muistakaa se!

Soturikissat, Suklaamuruset, IceLove, It girl ja Starlight. No, eihän niitä edes ollut kovin paljoa. Ihan ykkönen noista on SK! Rakastan Soturikissoja! Mulla on oma SK fanfic, olen piirtänyt kissoja ja ties mitä vielä!

Mistä tykkäät eniten talvessa?

Lumesta ja siitä tunnelmasta. Tottakai myös joulusta. Lumi on ihanaa ja se fiilis kun sataa ensi lumi. Lumen kolaaminen on ihanaa ja hauskaa. Mä ja mun pikkuveli tapellaan siitä, että kumpi saa tehdä sen😅 (Älä kysy!) Tunnelma taas, kaikki on vain niin kaunista. Pakkasen ansiosta lumi tarttuu kiinni puihin ja ❤️ Mä rakastan sitä!

Kuka on lempitestivelhosi?

Montako saa sanoa? Ihan parhaimpia velhoja ovat Kastehöyhen, Toukkis, Fiksutyyppi, Bianca di Angelo, Febé, Jäänpisara ja Sasahh. Rakastan noiden kaikkien testejä enemmän kuin paljon!  Niistä jokainen huokuu laadukkuuta <3

Millaisten tarinoiden kirjoittamisesta tykkäät eniten?

Realististen. Niitä on helpoin kirjoittaa. Tykkään myös kirjoittaa kuvauksia hahmoista tai mielipidekirjoituksia. Niitä haluaisin julkaista enemmän blogiini. Haluan kuitenkin kirjoittaa myös tarinoita. Tykkään kirjoittaa päiväkirja tyyppisiä tekstejä ja puhekielellä. Se tulee vain luontevammin.

Kirjoitatko mieluummin minä vai hän kertojalla?

Kirjoitan mieluummin minä-kertojalla. Se on helpompaa ja osaan kuvitella itseni helpommin päähenkilön näkökulmaan.

Mikä on lempijalokivesi?

Toukkis, on varmaan totta, että kaikilla täysjärkisillä on lempijalokivi. *Ester kiljuu riemusta* Mutta mä en olekaan täysjärkinen, koska mulla ei ole lempi jalokiveä😂 *Ester masentuu syvästi*. Mun oli vaan ihan pakko vastata tähän kysymykseen❤️

Yksittäinen lempi vaatekappale?

Ehkä sellaiset tosi pehmeät housut tai paita. Käytän niitä aina kun on loma, tai kipeenä poissa koulusta (niinkun nyt). Pörrösukat ovat myös ihania. Mutta ne ovat siis pehmeät ja ihanat. Elän niissä!

Onko sulla muita harrastuksia kun kirjoittaminen?/Missä sarjassa kisaat muokassa?

On. Harrastan muodostelmaluistelua. Tässä suurimmalle osalle tulee sellainen ”anteeks mikä oli” refleksi. Eli muodostelmaluistelu on taitoluistelun alalaji, missä 16-24 luistelijaa suorittaa ohjelman. Itse kisaan SM – noviisit nimisessä sarjassa. Se on alle 15 – vuotiaiden sarja. Googleta jos kiinnostaa! Se on mun juttu!

Kirjoitatko mieluummin koneella vai käsin?

Kirjoitan enemmän käsin, mutta tykkään enemmän koneella kirjoittamisesta… Tiedän, hieman ristiriitaista.

Kauanko olet harrastanut kirjoittamista?

En tiedä. Ensimmäisen kirjan kirjoittamisen taisin aloittaa 9-vuotiaana, joten siitä se ehkä alkoi. Se tuntui heti mun jutulta!

Kirjoitatko mieluummin surullisia vai iloisia tarinoita?

Iloisia, mutta yleensä niihin sekoittuu myös surua. Ehkä tarinani ovat yhdistelmä molemmista. Välillä tykkään myös haastaa itseäni ja kirjoittaa surullisempia pätkiä. En kuitenkaan kestä, jos joudun tappamaan jonkun henkilön. Elän todellakin tunteella kaikki tekstit mitä luen tai kirjoitan!

Millä kirjoitat blogiasi?

Kirjoitan blogiani tietokoneella. Tai yleensä kirjoitan tekstin ensiksi vihkoon ja sieltä sitten kopioin koneelle :D

Millaista blogin pitäminen on?

En tiedä ymmärsinkö kysymystä oikein, mutta se on ihanaa ja luovaa. Oikeastaan se on mun elämä. Tykkään siitä ja tämä blogi on mun juttu!

Mitkä ovat lempiblogisi?

Niitä on monta, mutta Olipa kerran- Esterin tarinoita, Annin tarinablogi, Tarinataidetta ja tarinatiedettä, Biancan blogi, Tarinaplaneetta sekä Siljan sanataide. Saatoin taas unohtaa jonkun. Kommentoi jos mietit omaa blogiasi. Mun kirjoitusidea on varmaan Anni ja Ester. Heidän bloginsa löysin ensimmäisenä ja siitä on tullut mun idolit.

Onko teillä lemmikkejä?

Ei ole. Olen kuitenkin tosi tosi eläinrakas ja haluaisin koiran. Myös hamsteri tai kissa olisi unelma. Haluaisin koiran, mutta meille ei ole tulossa lemmikkejä😔

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Tykkään ofc lukea ja kirjoittaa. Talvella käyn ulkojäillä luistelemassa ja olen kavereiden kanssa (siis myös kesällä) Piirtäminen on myös se mun juttu. Joka sekunti käyn katsomassa mun blogin kommentteja ja ihania tarinablogeja.

Paljonko blogin pitämiseen menee aikaa päivässä?

No en oikeasti osaa sanoa. Se riippuu paljon siitä, että julkaiseeko postauksen. Yleensä tykkään kirjoittaa tarinan kerralla purkkiin ja siinä sitten vierähtää aikaa. Jos en postaa jotakin, käyn tarkistamssa kommentteja ja vastailen niihin. Saatan myös miettiä uusia postauksia tai luonnostella sitä. Tänään esim. kirjoitin paperille kaikki kysymykset tähän q&a:han.

Miksi halusit perustaa blogin?

Olin seurannut jo pitkään Annin ja Esterin blogeja ja siitä lähti se innostus. Sitten myös Silja perusti oman blogin ja halusin itsekin kuulua tähän blogiyhteisöön. Pian Ofe perusti blogin ja siitä lähti ajatus omaan blogiin. Myös hyvä alusta blogille löytyi. Blogaaja. Se vaikutti selkeälle ja seuraavana iltana mun blogista löytyikin jo 16 kommenttia ja iso kasa tsemppausta.

Mikä on kivointa blogin pitämisessä?

Ehdottomasti kommentit. Kun joku kehuu omaa tarinaa tai muuta postausta. Vaikka kun oma idoli kehuu niitä. Myös rakastan painaa sitä julkaise nappia.

Miten keksit nimesi Cute_avocadon?

En edes itse tiedä. Olin piirtänyt avokadon ja siitä lähti inspiraatio mun nimeen. Aluksi mua pelotti, että Shy_melonia haittaisi mun nimi. Ei kuitenkaan ainakaan ole tullut esille että haittaisi.

 

Opitko jotakin uutta? Jos jäi vielä jotakin uutta kysyttävää, kommentit ovat auki. Rohkeasti vain kysymään tai huomauttamaan jostakin asiasta!

 

15 kommenttia

  1. Upea postaus! Samaistun melko monessa asiassa. ❤️
    Mäkin oon kipeenä kotona😂 Ja mäkin ravaan kokoajan blogissani katsomassa onko tullut uusia kommentteja. 😅
    Ja munkin inhokkiaineisiin kuuluu puukäsityöt ja musiikki✨

    Vastaa

  2. Vau, hyvin toteutettu! Jotenkin… Selkeä.
    Minullakin on liian monta lempiväriä… 😅 Ja joo, KOMMENTIT! Olen ihan oikeasti laittanut päälle sellaisen asetuksen, että saan sähköpostiviestin joka ikisestä, siis ihan joka ikisestä kommentista blogissani. 😂
    Mutta tämä oli tosiaan hyvä postaus, käytit selvästi vaivaa!

    Vastaa

  3. Olet panostanut tähän niin paljon, mahtava postaus! Kiva kun teit Q&A:n, ja kiva kun sulle tuli näin paljon kysymyksiä! ❤️

    Vastaa

  4. Ihana postaus <3 Näkyy että tykkäät vastailla etkä jättänyt mitään väliin ❤️😂 Ainiin, Ester, mun lempijalokivi on sitriini <33

    Vastaa

    1. Ihanaa kaikki että tykkäsitte❤️ Kissa_fani parane pian! Itse olin jo tänään koulussa.
      Ja Taco joo… Yritin vastata lähes kaikkeen😂

      Vastaa

    2. No niin, jollain muullakin lempijalokivi!!! Sanoinkohan omani jo siinä kysymyksessä…? 🤷

      Vastaa

  5. Kiva postaus! Noita oli jännittävää lukea….😃Mulla oli eilen oksennustauti, että kiva. Olen nyt just terveenä…😊

    Vastaa

  6. Ihana postaus Cute 💗 Hymyillen täällä ihan hulluna, kun sanoit, että oon (Annin kanssa) sun kirjoitusidoli <3 Kiitos!!!

    Vastaa

  7. Ihana postaus, samaistuin jossain😁 Jäi vielä auki, yksi juttu. Se jäi auki, että kuinka monta tuntia jää aikaa jos alkaa tekemään blogia? Sano tunneilla, ihana Cute<3

    Vastaa

      1. Se aika juttu riippuu tosi paljon itsestä. Jos ajattelit itse perustaa blogin, mieti näitä kysymyksiä. Haluanko blogistani laadukkaan? Mikä olisi omasta mielestäni sopiva postausväli? Pitäisikö kasvattaa blogi suureen nousuun? Itsellä en oikeasti osaa sanoa, kuinka kauan köytän blogiin aikaa päivässä. Joku muu bloggaaja voi varmasti vastata sinulle vuori. Voin sanoa, että ehkä 30min-1,5h on se mun aika päivässä.

        En tiedä teenkö toista Q&A:ta. Ehkä jonkun vähän samanlaisen, mutta katsotaan.
        (Taas tuli tästä tällainen romaani. Tässä teille postaus mun blogin ajankäytöstä hyvät ihmiset ja muut eliöt😂)

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.