Salaisuus #2

Moi! Ajattelin, että teen tästä vielä kolmannen osan. Katsotaan. Oli ihanaa nähdä teidän reaktio ykkösosaan. Toivottavasti tämä on yhtä hyvä. Lopussa ilmoitusasiaa!!

Piip piip. Piip piip. Herään umpiunesta todella ärsyttävään herätyskellon pirinään. Mun inhokkiasia maailmassa on herääminen. En todellakaan ole aamuvirkku. Sammutan herätyskellon ja pyyhin tummat hiukset suustani. Samalla yritän herätä tähän todellisuuteen. Normaali aamu. Väsyttää, koulu ärsyttää ja vielä ärsyttävämpnä se että on maanantai! Inhoan maanantaita. Samassa muistin kamalan totuuden. Olin kertonut Jadelle sen, että minut on adoptoitu. En voi mennä kouluun. Tai voin, mutta mitä jos Jade kertoo sen asian kaikille. No, sitä ehtisi miettimään ehkä myöhemminkin. Nyt aloin tekemään aamutoimia.

Perinteinen yläponnari, sitten hampaiden pesu ällöllä likaisella hammasharjalla ja vihdoin sen jälkeen pääsen aamupalalle. Tosin ilman meikkiä ja vaatteita. Olin yksin kotona, koska äiti ja isi olivat lähteneet jo töihin. Lämmitin vedenkeittimessä veden ja valmistin itselleni vadelma-valkosuklaa pikapuuron. Se on perinteinen aamupalani. Syön sen höyryävän kuumana kylmän maidon kanssa. Vähän outoa joo, että tykkään maidosta!

Kun olen syönyt, niin menen huoneeseeni. Tajuan, että kouluun lähtöön on aikaa 25 minuuttia. Alan nopeasti meikkaamaan. Pohjameikki, kulmaväri ja ripsari. Tällä kertaa se pysyi omalla paikallaan. Meikkaamisen jälkeen on pukemisen aika. Riisun yöpukuni ja vaihdan sen keltaharmaaseen huppariin. Housuiksi tälle päivälle valikoituvat mustat trikoot.

Sitten alkaa operaatio kiire kouluun. Puen ulkovaatteet päälle ja juoksen bussipysäkille. Ehdon juuri sopivasti, sillä samalla bussi kurvasi pysäkille. Maksoin bussikortillani matkan ja lähdin etsimään istumapaikkaa. Näin takapenkillä luokkalaiseni Viivin. Menin istumaan Viivin viereen. En erityisemmin pidä sinisilmäisestä Viivistä, mutta mieluummin istun pilalle hemmotellun tytön vieressä kun aivan yksin. Viivi on siis pilalle hemmonteltu. Siinä on suurin syy miksi en oikein pidä hänestä.

Taas olin eksynyt haaveisiini. Havahduin tällä kertaa Viivin ällöpehmeään ääneen. ”Moi!” Hän sanoi. Tervehdin takaisin. Tyttö oli melkein samanlainen kuin Jade. Bestikseni jauhoi myös aina vain omista asioistaan. Sama juttu oli Viivissä. Viivi näpräsi puhelintaan ja samalla pölisi jotakin minulle. Siitä keskustelusta muistan vain sen, että hän oli saanut uuden puhelimen. Olisiko ollut Iphone 13? Joku muu ylihyvä puhelin kuitenkin.

Aloin jo kyllästymään  Viiviin, mutta onneksi olimme jo koulun pihassa. Vaikka inhoankin maanantaita, on se silti ihan kiva päivä. Nimittäin silloin on kuvista, äidinkieltä, matematiikkaa ja terveystietoa. Rakastan kuvaamataitoa ja äidinkieltä. Matematiikka menettelee, mutta inhoan terveystietoa. Kokonaisuudessaan tämä päivä on siedettävä.

Kävelin sisälle koulun isoista ovista ja kävin hakemassa kaapistani äidinkielen kirjan sekä vihkot. Repusta kaivan esille penaalin. Aloin kävelemään kohti äikänluokkaa, mutta juuri ennen luokan ovea pelästyin tosi paljon. Perääni hyökkäsi yhtäkkiä Jade. Arrgghh! Inhoan sitä. En ymmärrä miksi hän vain säikyttelee minua. Suustani tulee kuitenkin vain ”apua”. Paras kaverini vain nauraa ja yhdessä astumme äidinkielen luokkaan. Rakastan tätä paikkaa. Täällä saan olla sellainen kuin olen. Siksi rakastankin tarinoiden kirjoittamista. Saan kertoa tarinan omasta näkökulmastani, eikä kukaan tiedä että kuvailen itseäni. Äikänluokka on vielä ihanampi. Vaaleanpunaiset seinät ja vanha tunnelma. Täällä tunnen sanojen virtaavan ja juonen rakentuvan sisälleni. Kaikki oikeinkirjoitussäännöt tulevat minulle selkärangasta. Todistuksessani onkin äikästä 10. Olen siitä ylpeä.

-Onko Alicia paikalla? Havahdun opettajan hunajaiseen ääneen. -Olenhan mä! Vastaan hymyillen. Ope oli kyllä keskeyttänyt ajatukseni uuden tarinan juonesta. Siinä poika päätyisi jotenkin seikkailemaan internetiin. Nyt oltiin kuitenkin kertaamassa lauseenjäsenyyttä. Se oli minulle todella helppoa! Subjekti, objekti sekä predikaatti. Lause ei rakennu ilman persoonamuotoista verbiä eli predikaattia. Subjekti on taas on lauseen tekijä. Objekti taas kertoo tekemisen kohteen. Vastailin suunnilleen tällä tavalla monisteen tehtäviin. Sain kaiken ensimmäisenä valmiiksi. Opettaja antoi minulle lisätehtävän. Minun piti kirjoittaa todella lyhyt kuvaus äikänluokasta. Hypin innosta. Lopputunti kului kuin siivillä ja pian koulun kello pirisi jo kovaäänisesti.

Jade hyppelehti luonani kuin joku ylivilkas banaani. Hän halusi meidän menevän ulos juoruamaan Jerestä ja muista pojista. Kerrankin minulla oli oikea syy estää; Sanoin, että minun piti mennä kuvisluokkaan viimeistelemään työni. Olin sopinut sen kuviksen opettajan kanssa perjantaina.
Jade taisi vähän harmistua, mutta ilmeisesti ymmärsi kuitenkin asian. Hyvillä mielin kävelin kohti kuvaamataidon luokkaa. Haistoin maalin ja tuoreen paperin. Tunsin lämmön sisälläni. Sain tehdä sitä missä olen hyvä. Piirtää ja maalata. Otin vesivärit ja vettä. Aloin maalaamaan ohuella siveltimellä tarkkoja viivoja seepran muotoon. Tehtävänämme oli ollut piirtää safarin elämää. Olin hidas piirtämään. Teen kaiken niin tarkasti. Muut olivat jo saaneet työn valmiiksi, mutta minulla se oli edelleen työn alla. Siksi olin saanut luvan tehdä safarin elämää työn valmiiksi välitunnilla.

Aivan liian pian kello soi välkän päättymisen merkiksi. Vein työni kuivumaan ”pitsauuniin” ja jäin luokkaan odottamaan muita luokkalaisiani. Tämä tunti olisi kuvaamataitoa. Ihanaa! Vihdoista viimein 7-luokkalaisia alkoi valumaan luokkaan. Jade ylpeästi hymyillen etunenässä. Mitäköhän hän oli nyt keksinyt? Toivottavasti hän ei hautonut salaisuuteni kertomista. Melkeinpä toivoin, että oikeat vanhempani olisivat jättäneet minut luokseen.

Saimme uuden työn aiheen ja värikynät eteemme. Tämän päivän tuplatunnilla en kuitenkaan pystynyt keskittymään. Mietin vain adoptiota. Sitä, miten vaikeaa se on ja myös sitä, kuinka haluan pitää sen salassa. Kului myös matikan tunti. Murtoluvut ja supistaminen meni ohi. Vihdoin koulupäivän viimeinen tunti. Se olisi terveystietoa. Inhosin sitä. Silti olin omissa ajatuksissani koko tunnin ajan. Teini-ikä oli tämänpäiväinen aiheemme. Ajattelin silti vain sitä yhtä ajatusta. Minun salaisuuttani. Omaa salaisuuttani. Ei Jaden, eikä Viivin ei edes naapurin Hippu-koiran. Vain minun oma salaisuuteni.

Koko päivän ajan minua vain tuijotettiin. Epäuskoisesti ja hämmästyen. Jonkun katseesta näkyi myös sääli. Miksi? En pitänyt tästä yhtään. Juuri kun päivä päättyi, olin jo ryntäämässä bussiin. Ikävä kyllä Viivin kanssa. En siksi mennyt Jaden kanssa, koska hänellä oli vielä saksaa. Istuimme bussissa aivan vaiti. Sitten viime hetkellä Viivi avasi suunsa. Sen jälkeen olisin halunnut hänen olevan vain hiljaa. Jade oli nimittäin kertonut. Viivi kysyi minulta, että onko se totta että minut on adoptoitu. Vastasin sopertaen että kyllä. Onneksi olimme jo Viivin pysäkille. Sanoimme pikaiset moikat ja hän lähti kävelemään ulos. Jäin yksin pohtimaan ajatuksiani.

Kyyneleet valuivat poskilleni. Huomaamattani astuin pois bussista ja itkua pidätellen kävelin kotiin. Avasin kotioven. Olin unohtanut, että äiti oli kotona aina maanantaisin. Juoksin suoraan hänen lämpimään syliinsä. Aloin itkemään kaikkia ajtuksiani ääneen. Salaisuuteni oli paljastettu.
Onneksi oli äiti! Hän lohdutti minua ja lupasi keksivänsä ratkaisun. Ihan aluksi katsoimme molempien lempi elokuvaa. Mukana oli tottakai pehmoleluni Jänö sekä iso kuorma voipopcornia. Meillä oli äidin kanssa maailman paras iltapäivä. Ilta oli kuitenkin sitäkin parempi. Leivoimme uunijäätelöä ja söimme todella isot palaset. Hyvä että isille riitti kun hän tuli kotiin. Rakastan perhettäni!

Illalla, kun oli nukkumaanmenoaika tein ensiksi iltatoimet ja viimein kun makasin sängyssäni led-valojen loisteessa, tuli äiti luokseni. Hän antoi hyvänyön suukon ja sammutti valkoisen sävyisen led-valoni. Tänään nukahdin melkein onnellisena, vaikka vähän mietinkin äidin ratkaisua tähän asiaan. Auttaisiko se todella? Ajatukseni alkoivat sumentumaan ja huomaamaattani olin jo unessa. Kohti uusia haasteita ja seuraavaa päivää. En ollut kuitenkaan tajunnut, että herätyskello oli unohtunut laittaa päälle.

Siinä oli toinen osa. Oliko ensimmäinen parempi? Mitä mieltä olet? Odotatko 3 osaa?

Sitten vielä kaksi ilmoitusasiaa. Ensimmäinen: Bianca, jostain syystä en pysty lähettämään kommenttia blogiisi. En oikeasti ymmärrä mistä se johtuu. Mua harmittaa, mutta ei voi mitään😔

Vielä toinen asia: Aion tehdä blogiini Q&A:n. Ei, en matki Ofea. Se on hänelle ok, että teen sellaisen. Kuitenkin, laita kommentteihin myös kysymyksiä siihen. Ne voivat olla mitä tahansa maan ja taivaan välillä. Valitsen niistä sitten parhaat ja laitan ne siihen postaukseen.