Esittelen kirjasarjan!

Hejdå! (On vähän lopussa nämä moikkaukset) Tänään tosiaan siis esittelen mun oman kirjoittaman kirjasarjan. Kerron vähän juonesta ja päähenkilöstä. Toivottavasti tykkäät! Alussa kuitenkin julkistetaan kilpailun voittaja.

 

Voittaja on…

Eli, voittajan valinta oli todella vaikea ja kiitän todella paljon KAIKKIA ihania osallistujia. Oonaa, Esteriä, Biancaa, Opheliaa sekä Fiksutyyppiä. Kiitos paljon kaikille teille❤️

Voittajan teksti sai minut mukaansa heti, eli pääsin kiinni juoneen nopeasti. Se oli todella taitavasti kirjoitettu ja rakastin sitä. Erityisesti plussaa siitä, että teksti päättyy sanoihin Omenapuun alla Voittaja on…

 

Fiksutyyppi🤩❤️🥰🥳🤩🥳 10 emojia lisää. (Sori emojispämmeistä) Hänen tarinaansa ei ole julkaistu missään, koska hän ei sitä halunnut. Juoni menee kuitenkin niin, että henkilöä kiusataan koulussa. Häntä kuitenkin lohduttaa parhaat kaverinsa, eli yhden puiston puut. Eräänä päivänä isoin puu oli kaadettu.

Lyhyt ja ytimekäs juonen kuvailu. Tosi paljon onnea Fiksulle❤️ Onnitelkaa häntä kommenteissa oikein oikein kunnolla!

Muuten Fiksu, en aikonut missään vaiheessa tehdä niitä lopputuloksia. Halusin vain kertoa voittajan tarinan. En kuitenkaan halunnut vielä silloin kertoa tätä sulle. Toivottavasti ei haittaa.

Kunniamaininta vielä Oonan tekstille. Hän kirjoitti runon, joka poikkesi muiden tarinoista. Se oli upea ja kaunis❤️ Toinen kunniamaininta menee Esterille. Sinullakin oli hieno ja omaperäinen tarina! Mahtavaa.

Tykkäsin siis muidenkin kirjoittamista, mutta sanotaanko, että nuo nousivat selkeästi.

Kaisla

Nyt siirrytään kirjoitusosuuteen.

Eli, kirjasarjan nimi on Kaisla. Tavallinen ja ehkä jopa tylsä nimi. Tarina on tavallaan realistinen, mutta en usko, että kaikki voisi tapahtua ihan oikeasti. Niinkuin vaikka suurperhe juttu. Päähenkilön nimi on siis Kaisla.

15-vuotias Kaisla asuu 15 lapsen suurperheessä. Hänen sisaruksensa ovat 0-17 vuotiaita. Kyllä, luit oikein (oletettavasti) Lisäksi perheeseen kuuluu vanhemmat ja kolme koiraa, kaksi kissaa sekä yksi hamsteri.

Kaisla harrastaa muodostelmaluistelua seurassa nimeltään Oulun Star (suom. Oulun Tähdet) Sellaista seuraa siis EI ole oikeasti olemassa, mutta tässä sarjassa on. Hän kisaa SM-junioreissa joukkueessa nimeltä FantasyStar.
Joukkueessa luistelee 25 iloista luistelijaa, mutta muutama heistä on kaikkein parhaita. Samanikäinen Iitu sekä vuotta vanhempi Eea. Toisessa seuran joukkueessa luistelee myös maailman parhain ihminen; Lila.

Kaisla on iloinen ja puhelias tyttö. Häntä kiinnostaa oikeastaan kaikki ja Kaisla on todella outo ihminen.

 

Kirja on päiväkirjamainen ja kertoo puhekielellä Kaislan omasta elämästä. Se on siis tottakai kirjoitettu minä-kertojalla.
Kirjan tapahtumapaikkoina on yleensä varmaan koti, koulu, jäähalli ja satunnaisesti joku muu paikka, missä silloin seikkaillaan. Kirjoissa ei ole huippukohtia, paitsi korkeintaan jotakin pieniä.

Tätä kirjaa suosittelisin (vaikka sitä ei kukaan voikaan lukea) noin 13 vuotiaille ihmisille. Itse aloitin kirjoittamaan jo 10 vuotiaana, mutta kun päähenkilö on 15, niin ongelmat ovat sen mukaiset.
Plussaa, jos tykkäät luistelusta. Saatat ainakin pysyä paremmin kärryillä.

Jos kirjaa pitäisi kuvailla sanoilla, niin ne olisivat…

Outo, elämä, meikit, muodostelmaluistelu ja suurperhe.

 

Tämä oli oikeasti aika lyhyt postaus, koska unohdin kokonaan yhden kohdan mikä mun piti tähän laittaa. Kirjoitan sen, jos muistan sen. Oli vain pakko saada jotain julkaistuksi, koska halusin kertoa lopputulokset:D

 

Onnitelkaa kommenteissa Fiksua ja kertokaa oma mielipiteenne tästä. Nähdään ensi postauksessa! Moikka<3

32 kommenttia

  1. Hieno idea ja huomaa sun nimi addiktion ;) Onnea fiksulle!🥳

    Vastaa

        1. Joo, siis luulin että puhuit jostain kirjasta, jonka olit lukenut, mutta se olikin itse kirjoittamasi. 😅

          Hetkinen, olihan se?

          Näistä kommenteistani voi saada ehkä selville, miksi nolaan itseni niin usein julkisesti. 😂

          Vastaa

  2. Onnea fiksulle!🥳 Kuulosti todella hyvältä:D

    Vastaa

    1. Siis se tarina kuulosti hyvältä ja se fiksun tarina

      Vastaa

  3. Onnea Fiksulle!

    Tuosta sun kirjasarjasta tulee mieleen Icelove kirjat (sen joukkueen takia), mutta epäilen ettet ole matkinut niitä.

    Vastaa

  4. Eikä, miten mä saatoin voittaa!? Kiitos tosi paljon Cute, kun valitsit mun tekstin voittajaksi ja kiitos myös kaikille, jotka onnitteli!!❤️❤️❤️ Ja siis kaikkien tekstit siihen kilpailuun oli tosi hyviä! <3

    Ja hei, olinkin jo odottanut postausta, jossa esittelisit vähän sun kirjasarjaa! Kuulosti tosi kivalle! Lukisin kyllä, jos voisin! :D

    Vastaa

    1. Sä voitit, koska sulla oli ihana tarina❤️
      Ja oon miettinyt, jos tekisin tästä sarjasta jonkun muunkin postauksen. Tosi kiva jos siis tykkäsit💕
      Onnea vielä voitosta!

      Vastaa

  5. Ääh, kiitos!❤️ Tee vain joskus tästä joku muukin postaus, mua ainakin kiinnostais!:)

    Vastaa

  6. Onnea Fiksu_tyyppi! Ansaitset voiton. Juoni oli hyvä tai siis mahtava. Ja Cute. Pikkusiskoni nimi on Kaisla ja hän on viisi (10-vuotta nuorempi)

    Vastaa

  7. Sori kun tämä kommentti ei liity tä hän postaukseen mutta mullakin on blogi: kimallehileen tarinametsä jos kiinnostaa!

    Vastaa

  8. Hei kimallehile, miten sinne sun blogiin pääsee? Haluisin ehdottomasti käydä katsomassa<3

    Vastaa

    1. Voin kohta laittaa linkin kiva että olet kiinnostunut ophelia❤

      Vastaa

    2. Se ei ole vielä tullut se mun blogi mutta viimeistään huomenna se varmaan on tullut

      Vastaa

    1. Ja Fiksu! Miksi kukaan ei ole kertonut mulle, että Fiksutyyppi kirjoittaa?!

      Vastaa

  9. Onnea, onnea, onnea Fiksu❤️❤️❤️ En oo nähnyt sun tarinaa, mutta se on varmasti todella hyvä!

    Cute mä ehdottomasti lukisin sen sun tarinan, jos olis saatavilla! Kuulosta nimittäin tosi kivalta ❤️🦆🥕

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.